Juuson elämässä päivät ovat seuranneet toisiaan suhteellisen samanlaisina: pääosin mukavaa köllöttelyä keittiön ikkunan edessä, sängyllä tai eteisen lattialla. Viimeksi mainitussa torkkupaikassa tosin nykyisin on omat miinuksensa, kun Typy aina kissan nukkumassa hoksatessaan hihkaisee riemuissaan ja konttaa hurjaa kyytiä 'paijailemaan' eli tarraa toisen vatsakarvoihin kaksin käsin Juuso ei kuitenkaan tunnu tyttöä säikkyvän vähääkään, kun ei lähde pois vaan löhöää vain oikosenaan, väliin tosin otteiden ollessa turhan rajuja saattaa maukaista sen oloisena, ettei nyt ihan varsinaisesti nautikaan, silloin haen neidin aina pois. Ollaan kyllä yritetty jo opetella paijaamaan nätisti, mutta eipä tuollainen ensi viikolla 10 kuukautta täyttävä itsekseen vielä oikein sellaisia juttuja tunnu muistavan... Saa siis olla tarkkana, ettei Juuson olotila käy liian tukalaksi... Mutta IKINÄ ei ole Typyä raapaissut eikä purrut, tosi kärsivällinen on tytön suhteen, aivan kuin jollain tasolla ymmärtäisi, että toinen ei ilkeyttään ole niin kovakourainen. Ja tosiaan kun Juusolla noita 'lapsivapaitakin' paikkoja täällä on, niihin voi vetäytyä ihan oikeasti lepäilemään, jos kyllästyy tytön touhuihin.

Muuten Juuso on lähinnä nauttinut keväästä ja ilmojen lämpiämisestä. Joka aamu haluaa parvekkeelle käväisemään ja iltaisin myös. Eiköhän tuo pian taas ala nukkua päiväunensakin parvekkeella auringonpaisteessa. Pian maakin on jo niin sula ja kuiva, että Juuson kanssa voi mennä vähän ulkoilemaankin

Tällaista siis tälle suunnalle! Tuo pieni vaaperoinen pitää nykyisin niin kiireisenä (ja väsyneenä), etten tunnu enää ehtivän tänne kirjoittelemaan kuin tällälailla säännöllisen epäsäännöllisesti puolen vuoden välein, ehkä sitten taas tiheämmin kun tyttö tuosta vähän kasvaa...

Pikaiseen mamma päästi mut pitkästä aikaa koneelle kirjoittamaan. Täällä on nyt ollut vähän erilaista viime kuukaudet. Ruoka ja muut palvelut on pysyneet suht samana, mutta huomiota ei saa ihan samassa määrin kuin aiemmin. Kun meille tuli se rääpäle. Mä sanon sitä lyhyesti ja ytimekkäästi vaan Typyksi. Nyt se tosin on jo vähän isompi ja saa vähitellen alkaa olla jo vähän varuillaan sen lähellä! Ei tuo otus vielä mihinkään liiku (onneksi!), mutta jos menee liian lähelle niin täytyy vähän varoa viiksikarvojaan, niistä tuo tuntuu olevan erityisen kiinnostunut ja meinaa napata kiinni. Mä yleensä tyydyn vain mulkaisemaan sitä epäluuloisen oloisena. Muuten en pahemmin ole moisesta karvattomasta jaksanut välittääkään, mitä nyt välillä käyn nuuhkaisemassa, että sama tyttö tuntuu olevan kuin aiemminkin. Eivät ole käyneet uuteen vaihtamassa.

Mun päiviini Typy on kyllä vaikuttanut ihmeen vähän, en säiky edes siitä lähteviä omituisia ääniä vaan voin nukkua ihan rentona. Parvekkeella lepotuolissa on ollut nyt noiden kesähelteiden tauottua tosi mukava köllötellä aamupäivät, siellä torkun useita tuntejakin, jos ilma on sopiva! Ja välillä menen mamman paikalle sänkyyn päikkäreille. Mutta yksi iso muutos nyt on kyllä Typyn myötä tullut: mä en enää öisin pääse makkariin. Ollenkaan Illalla kun aikuiset menee nukkumaan niin ne läppää huoneen oven kiinni! Mutta mamma on ollut siihen päätökseen tyytyväinen, kun alkuun mä täällä kyllä öisin lauleskelin, mutta se kuului makkariin vähän vaimeammin niin saivat kuulemma siltikin nukuttua paremmin ja en mä sitten enää ole jaksanut edes muutamaan viikkoon pahemmin keskellä yötä huhuillakaan, kun ei kerran kukaan reagoi siihen mitenkään. Muutaman kerran saatan alkuyöstä huudella ja sitten aloitan vasta 5-6 aikaan kun on otollisempi aika saada joku (=isäntä) hereillekin.

Mamma sanoo, että mulla on varmaan kuulo vähän heikentynyt tai sitten tullut vaan valikoivammaksi Kun välillä kuulemma tuntuu kuin en aina ihan kaikkia ääniä ja huoneeseen tulemisia kuulisi, mutta välillä taas kuulo tuntuu toimivan vähän turhankin hyvin... Mutta alkaahan mulla jo olla vähän tuota ikääkin! Ja muuten oon kyllä ollut ihan terveenä, ei edes nivelrikko oo vaivannut 

Niin ja saanhan mä sentään sitä hellyyttäkin kun vaan tajuan itse käydä vaatimassa: iltaisin kun Typy on nukkumassa ja mamma istuu sohvalla mä yleensä menen ihan itse ja hyppään sen syliin niin se muistaa rapsutella välillä muakin. Ja kyllä se silloin rapsutteleekin, kun sillä ei ole sitä ipanaa sylissä On se vielä sentään osaksi munkin oma mamma

Meillä on ollut tosi hiljaista viime aikoina täällä. Siihen on ollut kyllä ihan syykin. Meille nimittäin on tullut noin kuukausi sitten kotiin tällainen:

Mä olen saanut sitä jo haistella ja ei se oikein haissut ku maidolta ja joltain pikkuruiselta. En mä oikein sitten ton nuuskuttelun lisäksi ole jaksanut siitä välittääkkään. Kun ei kerran ollut mitään syötävääkään. Mamma on ollut ihmeissään, kun en oo edes nyytin itkeskellessä säikkynyt (vaikka siitä kyllä lähteekin tosi kova ääni välillä) vaan jatkanut vaan uniani korvaakaan lotkauttamatta. Ainut mikä on saanut mut hieman hämmennyksiin on yöjärjestelyjen muutos: mä en nimittäin enää pääsekkään mamman viekkuun yöllä massurapsulle, kun siellä tuhisee tosi usein tuo pieni otus Nyt pitääkin mennä isännän rapsuteltavaksi, mutta arvatkaa mitä: mä en tykkää siitä kyllä yhtään niin paljon ku se nukahtaa ihan samantien ku on rapsut aloittanutkaan! Ja päivälläkin on nykyisin vähän vaikeampi saada huomiota, kun aina mammalla tuntuu olevan tuo käärö sylissä enkä mä pääse Mutta kyllä ne sit välillä muakin on sentään muistaneet paijailla ja rapsutella!

Kyllä suakin varmaan naurattais, jos sulla ois tänään synttärit! Mamma halusi tänne synttäripäivän kunniaksi laittaa muutaman kuvan musta, kun sen mielestä mä olen yhä hurjan komea poika Se ei kyllä oikein vielä oo oppinut käyttämään tota uutta hienoa digijärkkäriä, sen kuvista tulee aina liian pimeitä tai valoisia. Mutta ehkä sillä on vielä toivoa joku päivä oppia vähän paremmaksi ton kameran kanssa, jos se oikein ahkerasti treenaa!

Mä olen voinut oikein hyvin, kiitos kysymästä! Mamma vaan on ollut niin kiireinen eikä oo ehtinyt ja jaksanut käydä täällä päivittämässä mun kuulumisia. Jotain se on höpissyt, että kyllä se syykin mulle muutaman päivän päästä vihdoin selviää, mut en mä tajuu. Se on varmaan vaan laiska, muttei kehtaa myöntää sitä  Pääasia on, että ruokahuolto on pelannut (vaikka määriä voiskin mun mielestä vähän neuvotella uusiksi) ja pääsen partsille melkein aina kun haluan. Vaikka ei ne onnettomat oo vieläkään saaneet sitä verkotusta laitettua. Mutta mä kurkin tuolta kaiteen alta, sieltäkin aika hyvin näkee. Yks päivä mä bongasin siellä pihalla sellasen TOOOSI ison tirpan, en ees meinannut uskoa silmiäni! Mamma sanoi, että se on joku FA-SAANI. Herkulliselta se musta kyllä näytti, ois ollut mulle sapuskia moneksi päiväksi! Muttei mamma suostunut lähteen alas pihalle, että ois se kimpassa sieltä käyty nappaamassa. TYLSÄ! Mä oon yhä öisin vähän lauleskellut, mutta pakko on ollut nyt vähän vähentää tota ohjelmistoa, kun hitsi vie noi on kääntäneet ton sängyn tuolla makkarissa toisin päin ja nyt mamma onkin tossa lähempänä ovea ja se pahus kyllä suihkii mua aina suihkupullolla, jos käyn siellä jodlaamassa! Mut mä oon kyllä oppinut, että kannattaa säästää ne parhaat kiekaisut vessaan tai keittiön puolelle niin se ei aina jaksa nousta sängystä mua suihkimaan. Ja ton oviaukon kohdalla kannattaa olla ihan hiljaa ja vaan vilahtaa vauhdilla siitä vaaravyöhykkeeltä ohi. Mamma sanoo, että SILLON mä oon kyllä vähän turhankin fiksu ku ei tartteis. Mutta että miks mä en voi sit muka sitä ymmärtää, että yöllä pitäis olla hiljaa. Kyllähän mä tajuun mitä ne haluu. Mut kun mä en vaan ITE haluu! SIKS!

Me saatiin Kollolta tunnustus Kiitos hurjan paljon! 

Kiva, että muutkin on huomanneet miten upea otus mä olen!

Tässäpäs ois nämä tämän tunnustuksen säännöt:

“You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :)

Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!”

Tässä mamma on aamulla noustessaan viskannut päiväpeiton sängylle ja sänkyä petaamaan tullessa mä olinkin jo ominut parhaan paikan

Tässä mä puolestaan olen mamman sylissä massurapsulla. Myös komeat kollit tarvitsevat päivittäisen hellyysannoksensa!

Tässä kuvassa puolestaan mamma on taas tullut häiritsemään mun aurinkoisia aamupäivän päikkäreitä... Kertooko ilme riittävän selkeästi mun mielipiteeni moisesta tunkeilusta?

Ja tässä on yritetty kuvata mua, kun mä olen onnistunut möyrimään jossain niin, että mulla on otsa ihan harmaana pölystä tai jostain vastaavasta. En mä kyllä kyselyistä huolimatta paljastanut mistä mä moisen äkkiharmaantumisen olin saanut hankittua

Kenelleköhän mä arvaisin tämän tunnustuksen luovuttaa eteenpäin, kun niin monella se tuntuu jo kiertäneen...? Pitkällisen tutkailun päätteeksi mun täytyy nyt kyllä antaa periksi ja sanoa, että mä en nyt kyllä saa kokoon kuin kaksi blogia, joissa en tätä huomannut aiemmin olleen, joten olkaapas hyvät:

Nennuliinukan blogi

ja

Miirun poppoo

Kolmantena olkoon sitten kaikki tätä hiljaiseloa viettävää blogia seuraavat kamut: viekää mukananne, jos teillä ei tätä ole vielä ollut ennestään!

Huomasin muuten tuossa tuota sivupalkin kaverilistaa vilkaistessani, että osa blogeista taitaa olla muuttanut ja lopettanut, joten täytyy sekin jossain vaiheessa ilmeisesti muistaa päivittää ajantasalle...